LiiKe myös Facebookissa
LiiKen kolme hanketta evaluoidaan kuluvana syksynä
Tärkeä osa hankesykliä on evaluaatio, eli mitä on saatu aikaan ja mitä on vielä opittava. Ovatko tulokset olleet saavutettavissa ja riittävän realistisia? LiiKen hankkeista kolme tullaan evaluoimaan kuluvan syksyn aikana. Samalla hankerahoitus Suomesta loppuu ja ne pyritään saamaan toimimaan paikallisen rahoituksen ja toteutuksen turvin.
Liikunnanopetuksen kehittäminen opettajankoulutuslaitoksissa on toiminut LiiKen rahoittamana vajaat kolme vuotta. Hankkeen tavoitteena on tukea liikunnan opetuksen kehittymistä 11 opettajankoulutuslaitoksessa Tansaniassa. Tulevana keväänä yli 300 liikunnanopettajaa valmistuu OKL:sta joten siltä osin tavoitteet on saavutettu. Hanketta evaluoi Dar es Salaamin yliopiston Liikunnan lehtori DR. Hamad Ndee (kuvista vas).
Äidit ja Tyttäret -hanke on toiminut Mtwarassa kaksi vuotta terveyskasvatuksen ja liikunnan ehdoilla. Äitien ja tyttärien koulutamista on testattu myös Singidan kaupungissa. Hankkeen evaluoi liikuntatieteen kandidaatti Joan Minja Tansaniasta. Hän on myös nyrkkeilyliiton puheenjohtaja ko. maassa.
Singidassa toteutettu Koulutusta Liikunnalla -hanke on kattanut kaikki 508 peruskoulua ja niiden liikunnanopettajaa. Hanke on jatkunut pian viisi vuotta ja on lisännyt koulunkäynti-innokkuutta paikallisten oppilaiden keskuudessa. Hankkeen evaluoi Tansanian Urheiluministeriön virkamies Nicholas Bulamile.


