LiiKe myös Facebookissa
Vuoden LiiKe –palkinto jaettu
Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry palkitsee vuosittain yhden suomalaisen henkilön, järjestön tai yhteisön merkittävästä työstä liikunnan kehitysyhteistyön hyväksi. Vuoden 2010 palkinnon saaja on Kepan hallinnoima Etelän vapaaehtoisohjelma Etvo.
Perusteina palkinnon saamiselle ovat Etvo:n toiminta jo vuosien ajan suomalaisten liikunnallisten nuorten ja aikuisten kansainvälisyyskasvatuslinkkinä. Etvo on lähettänyt LiiKen kautta vapaaehtoisia liikunnanohjaajia Tansaniaan Sports Development Aid –organisaation avuksi jo vuodesta 2005.
Etvo tukee vahvasti vapaaehtoistoimintaa, samaa vapaaehtoistoimintaa joka on ollut suomalaisen liikunnan ja urheilun kulmakivi jo vuosikymmenien ajan. Samalla myös tansanialaiset ovat lähteneet vapaaehtoistoimintaan mukaan.
Etvon lähettämät vapaaehtoiset ovat merkittävästi edesauttaneet LiiKen hankkeiden toteuttamista ja samalla tukeneet tansanialaisten omia pyrkimyksiä ohjatun liikunnan lisäämiseen vapaa- ja kouluaikana. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita vuonna 2010 alkanut Äidit ja Tyttäret –liikunta- ja terveystietohanke Mtwaran ja Singidan lääneissä.
LiiKen puheenjohtaja, kansanedustaja Leena Harkimo luovutti palkinnon ja kahdeksan reilun kaupan jalkapalloa Kepan Tammitotit -tilaisuudessa Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalaiselle ja Etvo-ohjelman koordinaattori Anni Vihriälälle.


Leena Harkimo ja Timo Lappalainen Timo, Anni Vihriälä ja Laura Lager