Hameenhelmat maalivahdin apuna ja muita luovuutta vaativia piirteitä tansanialaisessa sählyssä

”Se onkin helppoa! Maalinteko on kivaa! Me haluamme lisää harjoituksia viikossa!” Kyseiset kommentit ovat suoria lainauksia 10-14-vuotiailta tansanialaistytöiltä, jotka ovat tutustuneet sählyn alkeisiin vajaan kuukauden ajan. Heidän harjoituksensa jatkuvat Tansanian eteläosassa sijaitsevassa Mtwarassa, mutta muutoin lajin rantautuminen alueelle ei ole täysin mutkatonta. Koko alueella alkuinnostus lajia kohtaan oli kuusi vuotta sitten valtaisaa, mutta ajan ja varusteiden kuluessa mielenkiinto on uhkaavasti laimentumassa.

Vuonna 2004 tansanialaiset Adolf Kanda ja Geoffrey Mwano vierailivat Suomessa monille urheilijoille niin tutussa paikassa, Vierumäen urheiluopistolla. Kanda ja Mwano olivat tuolloin Tansaniassa toimivan urheilun avulla kehitysyhteistyötä tekevä kansalaisjärjestön Sports Development Aidin (SDA) johtohahmoja ja heidän matkansa tarkoituksena oli vahvistaa yhteistyötä SDA:n suomalaisen kumppanijärjestön Liikunnan Kehitysyhteistyön (LiiKe ry) kanssa sekä hankkia mahdollisia uusia ideoita toiminnan kehittämiseksi. Kyseisen matkan aikana he tutustuivat ensimmäistä kertaa heille uuteen lajiin, sählyyn. Yhdessä suomalaisen Matti Heinisen kanssa Kanda ja Mwano ideoivat, että sähly saattaisi hieman muunneltua sopia myös tansanialaiseen urheilukulttuuriin. Jo lyhyen ajan kuluttua samana vuonna Heininen matkusti Etelä-Tansaniassa sijaitsevaan Mtwaran kaupunkiin uudet sählyvarusteet matkassaan.

Heininen opetti ensin SDA:n henkilökunnalle sählyn perusteet ja pian järjestö alkoi värvätä pelureita uuden lajin pariin kaupungin eri yläasteilla. Houkuttimena toimi myös uusi lajille tarkoitettu SDA:n rakentama kenttä. Samainen kenttä on oikeastaan vieläkin ainoa virallisesti sählyn pelaamiseen tarkoitettu kenttä Mtwarassa. Tuolloin kuusi vuotta sitten kenttä oli käytännössä sementtipohjainen alue ilman laitoja, kenttäviivoja tai oikeankokoisia maaleja. Viime vuoden heinäkuussa alusta uusittiin ja kentälle rakennettiin laidat tiilistä. Sadesään sattuessa kenttä on käyttökelvoton, koska minkäänlaista katosta ei ole. Heinisen mukanaan tuomien pikkumaalien kuluttua loppuun kovassa käytössä, maaleina on käytetty vuosien varrella muun muassa putkista ja verkosta itse tehtyjä maaleja ja muita viritelmiä. Vuonna 2009 SDA teetätti aidot salibandymaalit ja ne kestävät tuulen ja auringonpaisteenkin.

Alun perin SDA:n tavoitteena oli kerätä lajin pariin sekä tyttöjä että poikia yhtä paljon ja yhtä suuret määrät kaikista eri kouluista. Ensimmäisissä harjoituksissa osanottajien määrä oli kuitenkin odotettua paljon suurempi ja poikia oli noin kaksinkertainen määrä tyttöihin verrattuna. Tämän vuoksi osallistujat jaettiin ryhmiin ja harjoituksia pidettiin joka arki-ilta maanantaista perjantaihin sählykentän lisäksi myös läheisellä koripallokentällä. Kaikki halukkaat saivat osallistua. SDA:n työntekijät muistelevat, kuinka uusi laji tuntui aluksi tietenkin haastavalta, mutta ahkeran harjoittelun jälkeen se alkoi vähitellen sujua.

Tällä hetkellä sählyn asema Mtwarassa on hiipunut kuuden vuoden takaiseen alkuhuumaan verrattuna. Suurin haaste lajin leviämiselle on varusteiden puute. Kaupungissa oli toinenkin kenttä käytössä sählylle jonkin aikaa, mutta vähäisen käytön vuoksi se on muunnettu nyt koripallokentäksi. SDA on toimittanut Suomesta lahjoituksena saatuja varusteita kouluille ja järjestöllä on myös hallussaan mailoja ja palloja, jotka otetaan käyttöön vuosittain yläasteille järjestettävässä viikonpituisessa sählyturnauksessa. Toisaalta lajin leviämistä hidastaa myös se, että mikään muu taho SDA:n lisäksi ei järjestä sählyä Mtwarassa. Sählykoululiikuntatunneilla on vähentynyt myös huimasti. SDA:n visiona on perustaa Tansaniaan sählylle oma lajiliitto, mutta toistaiseksi idean toteuttamiseen ei ole käytännössä resursseja.

Kandaa alkaa naurattaa, kun häneltä kysyy eroja suomalaisen ja tansanialaisen sählyn välillä. Suomessa alusta on tasaisempi, lajia pelataan sisällä ja varusteet on muutenkin laadukkaammat. Mtwarassa lajia pelataan aina joko ulkona tai sisällä tyhjennetyssä luokkahuoneessa, joka tietysti tekee pelaamisesta haastavampaa.  Sateen sattuessa pelaaminen ulkona on mahdotonta. Tosin suomalaisnäkökulmasta kaikki muutkin urheilukentät ja -varusteet poikkeavat totutusta, joten sähly ei ole siinä mielessä poikkeus.

SDA on yhdessä LiiKen kanssa viime vuoden alussa uuden hankkeen Sports for Mothers and Daughters – Liikuntaa äideille ja tyttärille, jonka tarkoituksena on nimensä mukaisesti aktivoida erityisesti naisia ja tyttöjä liikunnan pariin ja sitä kautta muuhunkin yhteiskunnalliseen toimintaan. Kyseisen hankkeen puitteissa SDA on järjestänyt myös sählyn opetusta erityisesti tytöille. Kenttänä on käytetty tenniksen pelaamiseen tarkoitettua alustaa. Tyttöjä on osallistunut tunneille useita kymmeniä, vaikka joillekin heistä matkantekoon saattaa kulua jopa reilusti yli tunti. Tunnilla kellään heistä ei ole ollut kenkiä ja osalla tytöistä pitkä mekko on saattanut ulkopuolisen silmiin näyttää hankaloittavan juoksemista. Toisaalta he ovat itse tottuneet käyttämään mekkoa joka paikassa, myös koulun liikuntatunnilla, ja osa tytöistä on käyttänyt sitä myös ovelasti hyväkseen muun muassa maalivahtina toimiessaan. Tytöt itse kertovat, että eivät ole ennen kokeilleet lajia aikaisemmin missään ja että se tuntui ihan aluksi hankalalta. Tytöistä on erityisen mukavaa oppia uusia asioita ja lisäksi tutustua uusiin kavereihin lajin parissa. Erilaiset harjoitteet ovat tyttöjen mieleen, tietysti erityisesti maalinteko. He pitävät myös tuntien ohessa tehdyistä venyttelyistä.

Aika näyttää, mihin tilanne kehittyy, ja miten laji lähtee leviämään eteläisessä Tansaniassa. Ainakaan sählytunneille rientäneiden tyttöjen innokkuuden aitoutta ei voi epäillä, vaan se on nähtävissä reippaissa otteissa ja ajoittain purkautuvissa naurunremakoissa. Hameen helmoista kiinni ja menoksi!

Emmi Puputti, LiiKen vapaaehtoinen liikunnanohjaaja Mtwarassa 2010

Juttua varten haastatellut henkilöt: Adolf Kanda, Christopher Mwinzagi ja Kuluthum Suleimani

Sähly on myös meidän juttu!